maanantai 11. joulukuuta 2017

Joulu on taas!

Havahduin äsken töissä kalenteria päivittäessäni että joulu on kahen viikon päästä jo hyvää vauhtia käynnissä ja menossa ohi!
Meillä on ollu vähän hiljaisempaa hääsuunnittelujen kanssa, kun on ollu kaikennäköistä muuta puuhaa. Lisäks "häät on ens vuonna" on tuntunu niin kaukaiselta, niin voi olla että aloitetaan uudella innolla tammikuussa, kun sit voi jo sanoa että "häät on tänä kesänä" ♥
Viime aikoina on mm. rakennettu piparitaloa, vietetty erinäisiä pikkujouluja ja mietitty joululahjoja ja joulunviettoa. Itsenäisyyspäivää vietettiin anopin kera, ja käytiin syömässä Taivaanrannassa ja kattomassa Lahti Energian järjestämä Suomi100-ilotulitus ja vesiurkushow. Kuvituskuvana toimiikiin erinäiset kuvat:)

Me ollaan otettu oma perinne suunnitella ja rakentaa piparitalo aina joulun alla - tai sanotaanko että me yritetään tehdä tästä perinnettä. Me ei ikinä rakennettu pentuna piparitaloa, mutta nyt ymmärrän miksei, koska kolme tenavaa ja kuuma sokeri ei oo ehkä ollut se paras vaihtoehto.
Meillä siis Sulho haluaa aina piirtää kaavat taloon ite, ja mä saan sitten hoitaa sen paisto-, kokoamis- ja koristeluosion.

Ekana vuonna tehtiin mansardikattoinen "lato" ja tänä vuonna piti tehdä kirkko. Mä olin jo suunnitellu että olis ollu hauska tehä meijän vihkikirkko ja siihen eteen sit piparipariskunta, ja kuvan olis laittanu Facebookkiin save the date-tyylisenä ilmoituksena, mutta päätettiin sit kuitenkin että pidetään vielä tää naimisiinmenojuttu pois meijän omasta somesta :D
Tehtiin siis vähän kirkkomaisen näköinen talo jossa on pieni torni ja siitä tuli aika söpö!

Tadaa!


Mä niin tykkään tosta näpertelystä! Ihan pari kertaa poltin tällä kertaa sormia, koska pienien osien liimaus on vähän hankalahkoa, mutta parilla vesikellolla selvittiin ja sainpa syyn istua puol tuntia sohvalla rauhassa käsi vesikulhossa. 😃 Kummityttö ja veljensä kävi jo taloa ihastelemassa ja varasivat mm. tornin omaksi syötäväkseen, joten ehkä tänä vuonna pipareita oikeasti syökin joku, eikä käy samallalailla kun edelliselle että syötiin karkit päältä ja heitettiin itse talo palasina roskiin.. 😐                                         
                                           
Laitettiin myös pihalyhtyyn callunat ja jouluvalot. :)
Mulla on paraikaa hillitön joululahjashoppailu meneillään, eli surffailen siis nettikauppoja läpi jos joku kolahtais. Rakastan lahjojen antamista, mutta vaan silloin kun mulla on oikeesti joku loistava ajatus lahjaks - tänä vuonna en oo ostanut vielä yhtään lahjaa ja jouluun on tosiaan se kaks viikkoa...
Lahjoja ei tarvis ostaa kun vanhemmille, anopille, kolmelle kummilapselle, Sulholle ja varmaan mun sisaruksille. Yritän olla taas ostamatta kauheesti mitään, vaan teen varmaan jotain herkkuja joita esim. mummo ja veli perheineen saa - ne on helppo tuhota syömällä eikä jää mahdollisesti epämieluisaa tavaraa nurkkiin pyörimään.
Kummityttöjen suhteen luulen että tänäkin vuonna nappaan kaks kärpästä yhdellä ja teen molemmille lahjakortit, joilla nappaan siis pimut mukaani joku päivä, ja mennään leffaan/syömään/shoppailemaan/hoploppiin tai mitä nyt sit ikinä haluavat tehdäkään. Kummitytöt on siis 7v ja 8v, joten heidän kanssaan on hauska viettää aikaa ja harrastaa vähän tyttöjen hömpöttelyä. ♥

Pihapiiri joulukuun alussa - lumi on niin ihanaa!
                                             
Joulunviettopaikka on vielä vähän auki. Ollaan siis n. kuukausi oletettu että meijän koirulilla alkaa juoksut hetkenä minä hyvänsä, mutta vielä tähän päivään mennessä niitä ei oo kuulunut. Jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin juoksut alkaa jouluviikolla, koska hällä on ollut tapana aloittaa juoksut esim. meijän kesälomalla niin on varmistanut sen ettei varmasti lähdetä kotoa mihinkään kun hoitopaikat juoksuiselle koiralle on aika vähissä. Ajatuksissa oli siis mennä anoppilaan Vääksyyn johon tulee myös Sulhon veli perheensä kanssa, mutta anoppilassa on poikakoira, joten juoksujen kanssa ei sinne kannata mennä. Ei kuitenkaan tehdä tästä ongelmaa, vaan todennäköisesti mä meen sitten kotiin vanhempieni ja mummon kanssa jouluksi, ja nappaan Sirun kaveriks.

Joko ruudun toisella puolen on joululahjat hankittu ja joulunviettopaikat valmiina, miten meinaatte joulua viettää? :)

1 kommentti:

  1. Ei vitsit mikä piparitalo/kirkko! mä aina ihastelen muiden tekemiä kun itse oon niin tumpelo. Tänä vuonna meinattiin ostaa Ikeasta valmiit pohjat, joka olisi siis pitänyt vain kasata taloksi, mutta tultiin siihen tulokseen että sekin on meille varmaan liian haastavaa :D Muuten on kyllä täälläkin suunnalla ollut joulu mielessä ja sitä odotetaan jo kovasti!

    VastaaPoista

Vinkkivitoset tervetulleita - jätähän kommentti käynnistäsi :)