sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Poismenneiden muistaminen

Tänään koiran kanssa iltalenkillä ja juhlajuttuja alitajuisesti miettiessäni jotenkin tuli semmoinen sininen hetki ja sen kautta kauhea ikävä ja harmitus siitä, että meidän juhlia ei tuu näkemään pari semmoista ihmistä, jotka varmasti odotti sitä päivää kun me mennään alttarille.

Mullahan on niinkin onnellinen asema, että mun elämääni on kuulunut paljon läheisiä ihmisiä, läheisiä aikuisia ja mm. kolme Mummoa. Oon sitä mieltä että lapsella ei voi olla ikinä liikaa turvallisia aikuisia ympärillään. Mun lähtökohdat ei ollu ihan siitä helpoimmasta päästä, vaan mä synnyin perheeseen, josta mut ja pikkusisko otettiin huostaan silloin kun mä oon ollut alle kahden vanha ja sisko alle vuoden. Saatiin onneks maailman paras sijaisperhe, joka sitten jäikin loppuelämän perheeks. Biologisesta suvusta meille jäi yhteys ainoastaan Maija-Mummoon ja hän onkin itseasiassa ainut ihminen, joka on tuntenut mut vauvasta saakka. Oon onnellinen että vaikka itsenäistymisen kynnyksellä mummot ei ollu niitä ensimmäisiä jolle soitettiin, me saatiin luotua yhteys uudelleen ja viimeisten vuosien aikana Mukkulan mummolassa tuli käytyä pari kertaa kuukaudessa, toisinaan useamminkin. Mummon mukaan mä oon nimeni saanutkin. ♥
Mummo ja me, jokunen aika sitten.
 Mummo kuitenkin nukkui pois heinäkuussa, yllättäen. Mummolla oli kaikennäköistä vaivaa, mutta poismeno tuli silti täysin yllätyksenä, koska minkään vaivoista ei pitänyt olla vakavaa, vaan Mummo asusteli ihan itekseen ja tuli hyvin toimeen ja pääsi liikkumaan.
Sunnuntaina kävin Mummon kanssa kesäteatterissa ja seuraavana keskiviikkona oli tarkoitus mennä Mummon synttärikahveille. Keskiviikkoaamulla töihin valmistautuessa puhelin soi Mummon numerosta, mutta soittaja ei ollutkaan enää Mummo, vaan meidän eno, joka ilmoitti että Mummo on hetki sitten nukkunut pois kotonaan.

Mummolla oli semmonen hassu intuitio aina kaikesta ja se näki ennen meijän kihlautumista unia siitä että mentiin kihloihin, ja kun menin meijän reissun jälkeen Mummolle kylään, niin hän oli ensimmäisenä kysymässä että mentiinkö me kihloihin, kun hän sai semmoisen kuvan päähänsä.
Mummo tulee siis puuttumaan mun puolelta meijän häistä ja mä tiedän että se tulee olemaan mulle kova paikka, kun nään että Mummo ei oo vieraiden joukossa kun kävelen alttaria. Pelkkä ajatuskin nostaa kyyneleet silmiin!

Meidän adoptioäidin äiti nukkui pois myös muutama vuosi sitten, mutta hänen kanssaan ei viime vuosina oltu niin paljon tekemisissä. Tai oltiin kyllä, mutta Mummo S ei meitä enää muistanut, vaan hänellä oli Alzheimer, joten viimeisten vuosien aikana ei hänen kanssaan päässyt hirveän hyvin suhdetta ylläpitämään.. Lisäks meidän adoptiopappa (eli siis adoptioisän isä) E nukkui pois useampi vuosi sitten oltuaan vuodeosastolla useamman vuoden, joten hänestä on vain hyviä muistoja niiltä ajoilta, kun oltiin lapsia. ♥

Sulhon puolelta kirkon etupenkissä tulee myös olemaan tyhjä paikka, sillä Sulhon isä nukkui pois 2013, myös yllättäen ja hänen poismenonsa on edelleen meille kaikille kova paikka.

Me haluttais jotenkin muistaa myös näitä meille molemmille tärkeitä ihmisiä, joita me molemmat kovasti kaivataan ja haluttais heidän olevan jotenkin osana meidän päivää, muutenkin kuin pilvenreunalla. Häät on onnellinen juhla ja se päivä tulee olemaan täynnä onnellisuutta ja hymyjä, mutta meidän matkaan on mahtunut myös ääretöntä surua, joten tuntuis luonnolliselta huomioida heidät jotenkin.
Mä oon jo päättänyt että en aio heittää mun morsiuskimppua, vaan vien sen häiden jälkeisenä päivänä tai seuraavalla viikolla Mummon haudalle Hausjärvelle, mutta lisäks haluaisin jotenkin kunnioittaa myös appiukon muistoa, joka kuitenkin ehti meidänkin taivalta seuraamaan kuuden vuoden ajan, ja varmasti odotti sitä päivää että älytään mennä naimisiin ja hän pääsee tansittamaan morsianta.

Kuva: täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Tsekkasin luonnollisesti Pinterestin ensimmäiseks, ja siellä oli mm. ylläolevat ideat. Tyhjä penkki seremoniaan tai juhlaan,  kuvakollaasi poismenneistä rakkaista ja kuvamedaljonki, jossa kuva poismenneistä esim. morsiuskimpussa tai vieheessä. Tyhjä penkki ois vähän cheesy eikä toimis meillä, plus etupenkissä on heille kirkossa tyhjä paikka joka tapauksessa. Juhlatilassa en nää tän toimivan meillä. Kuvakollaasi on ihana ajatus, mutta eniten jäi ehkä mietityttämään tuo kuvamedaljonki kimpussa. Se olis kaunis, eikä liian ns. huomiotaherättävä, mutta kuitenkin taas ihana yksityiskohta.
Mahdollisuushan olisi ilmeisesti myös sytyttää kynttilät ennen vihkimisen alkamista, jolloin pappi kertoisi parilla sanalla muulle väelle mistä on kyse, mutta pitänee keskustella Sulhon kanssa mitä mieltä hän on.                                     

Vastapainoksi mulla on vielä yks mummo jäljellä, joka tulee osallistumaan juhlaan, ja odottaa juhlia jo kovasti - meidän suvun viidestä serkuksesta ei oo kun vasta yks mennyt naimisiin, ja häät onkin harvinainen juhla. Luulen, että mummo on jo muutamaan kertaan heittänyt toivon nurkkaan että pääsee meidän kenenkään häihin kun mitään ei tapahdu 😄

6 kommenttia:

  1. Tuo kimppu on kyllä kaunis idea. Itse tykkään myös vihkimisen alussa sytytettävistä kynttilöistä. Se on eleneenä minusta todella kaunis. Meillä on siitä onnellinen tilanne, että toistaiseksi emme ole kumpikaan menettäneet ketään todella läheistä sukulaista, joten ei ole tarvinnut häihin miettiä muistotapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja hei täytyi tähän vielä kommentoida ”sytyttää kynttilät ennen vihkimisen alkamista, jolloin pappi kertoisi parilla sanalla muulle väelle mistä on kyse”. Kaverimme menivät viime syksynä naimisiin ja olivat toivoneet, että sulhasen edesmennyttä isää olisi voitu muistaa juuri näin. Pappi oli kuitenkin torpannut puheet kynttilän sytyttämisen yhteydessä, koska olisi tullut liian surullista häihin. Vähän hassu kanta papilta minusta, mutta kynttilä sytytettiin sitten hiljaisuudessa.

      Poista
    2. Oho, aika erikoinen kanta kieltämättä!
      Mä en nää sitä mitenkään juhlan surulliseksi muuttamisena, vaan ihanana eleenä. Saas nähdä mitä meidän pappi on mieltä, jos tähän päädytään...

      Poista
  2. Kieltämättä moni Pinterest-idea tuntuu suomalaisiin häihin turhan teennäiseltä. :D

    Me olemme myös miettineet, muistammeko jollain tapaa häissämme jo poisnukkuneita läheisiä. Todennäköisesti potentiaalisin vaihtoehto on juurikin tuo kynttilän sytyttäminen vihkitilaisuuden alkaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Ihan kauniita ajatuksia toki, mutta en jotenkin vaan näe esimerkiks tyhjän penkin toimivan suomalaisissa häissä... Tai ainakaan yksissäkään niissä häissä joissa minä oon ollut :D

      Kynttilä on kaunis tapa muistaa, ja musta aika luonnollinen ilman sitä teennäisyyttä.

      Poista
  3. Ihana teksti, kiitos kun jaoit sen meille lukijoille! Sain mukavan satsin inspistä omiin häihimme isäni muistamiseen.

    VastaaPoista

Vinkkivitoset tervetulleita - jätähän kommentti käynnistäsi :)